13 marraskuun, 2024 | tekijä Margit Ticklén
Ettan Ehrnrooth, 57, on suomalaisista, aktiivisista GP-ratsastajista pysynyt pisimpään “pinnalla”. Pinnalla sikäli, että on kilpaillut GP -ohjelmassa neljällä eri vuosikymmenellä.
6 marraskuun, 2024 | tekijä Margit Ticklén
Herkkua. Sitä Hurbyn myynti on ensisijaisesti Petra Heikkiselle, Aida Hämäläiselle ja suomalaiselle esteratsastukselle, mutta myös allekirjoittaneelle. Siitä päivästä, kun Heikkinen
1 marraskuun, 2024 | tekijä Margit Ticklén
Siitä, kun Nikke Aromaa, 51, viimeksi kilpaili 160 -tasolla on kulunut kahdeksan vuotta. Tuolloin hän hyppäsi ruuna Chairmanilla HIHS:n 160-GP:ssa
31 lokakuun, 2024 | tekijä Margit Ticklén
Kolme ja puoli vuotta sitten olimme suomalaisporukassa Pärnun kansainvälisissä kouluratsastuskilpailuissa. Verryttelyalueella huomio kiinnittyi muhkeaan Nababiin (Sir Donovan – Krack C).
22 lokakuun, 2024 | tekijä Margit Ticklén
Kouluratsastuksessa usein toivotaan, että lajin tuomareilla olisi omaa kokemusta kansainväliseltä GP-tasolta asti. Kyseistä kokemusta ei kuitenkaan voi hankkia samaan aikaan,
11 lokakuun, 2024 | tekijä Margit Ticklén
Kevään 2024 FWB-oripäivillä Tiina Takalan kasvattama Isakas Valamo (My Vitality – Sir Dinnerhall I) esiintyi vielä oriina. Sen, mitä esiintyi,
23 syyskuun, 2024 | tekijä Margit Ticklén
Glamour -tamman keväisen myynnin jälkeen mediahuomion suhteen hiljaisemman kesäkauden ratsastanut Eveliina Talvio havittelee jälleen talvukaudella uusia FEI -rankingpisteitä. Hieno asia
19 syyskuun, 2024 | tekijä Margit Ticklén
Nuorten hevosten MM-kilpailut ovat sulatusuuni. Niin Lanakenissa, Belgiassa, kuin Ermelossa, Hollannissa. Paikalla ovat ratsastusmaailman KAIKKI tärkeät ihmiset, eivät vain he,