14 syyskuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Hausjärvelle, Erkylän kartanon tallin yhteyteen valmistuu lokakuun lopussa uusi 30 x 70 metrin ulkokenttä. Aiempi kenttä sijaitsee 5-10 minuutin kävelymatkan
12 syyskuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Puheluita, joissa kerrotaan keski-ikäisten naisten uupumisesta tallinpidossa eri puolilla Suomea on tullut loppukesästä kolme. Syitä on yhtä monta kuin tilanteita.
28 elokuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
“Oppia ikä kaikki” ja “jostain on aloitettava”. Kyllä – mikäli mahdollisuuden vain saa. Kaikki eivät saa, etenkään näin korona-aikana. Joni
25 elokuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Vuodenvaihde on vielä muutaman kuukauden päässä. Jo nyt kuitenkin tiedetään, että kouluratsastajille avautuu silloin mahdollisuus valmentautua Helsingissä aivan uusissa tiloissa
15 elokuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Hevosenhoitajana tunnettu Krista Kupiainen toteuttaa syykuun alusta pitkäaikaisen unelmansa ja ryhtyy pyörittämään omaa hevosten kuntoutuskeskusta. Keskukseen tulee vesikävelymatto, huippukylmälaite ja
5 elokuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
34 vuotta on kevyt ikä, kun katsoo ympärilleen Stall Buschhofissa Saksassa. 40 karsinaa, kahdeksan hehtaaria laiduntarhoja, maneesi ja kaksi kenttää.
28 heinäkuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
“Ylpeys ei olisi antanut jättää Takkulaa, jos konkurssi olisi ollut tulossa. Leuto talvi ja koronakevät toivat tunneille pöhinää. Nyt tästä
24 heinäkuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
20 vuotta sitten Sanna Siekkinen perheineen muutti Nurmijärven Röykkään ja alkoi pitää istuntapainotteista ratsastuskoulua. Ratsastuskoulu kasvoi niin, että pian hevosia