6 kesäkuun, 2026 | tekijä Margit Ticklén
Stella Hagelstam ja Ville Vaurio ratsastivat tänään Woikoskella GP -ohjelmat, joiden ansiosta voi olettaa katsomoiden olevan ei vain täynnä vaan
6 kesäkuun, 2026 | tekijä Margit Ticklén
Woikoskella tänä viikonloppuna pidettävät SM -kilpailut ovat viidennet samassa paikassa vaan eivät samanlaiset kuin aiempina vuosina. Uutta kivaa, joka on
5 kesäkuun, 2026 | tekijä Margit Ticklén
Viime syyskuun alusta Suomen ikäluokkaratsastajien maajoukkuevalmentajana ollut Terhi Stegars on paikan päällä Woikoskella seuraamassa nuorten edesottamuksia SM -kilpailussa. Hän on
5 kesäkuun, 2026 | tekijä Margit Ticklén
Päivän GP -tulokset kouluratsastuksessa ovat Englannista, Wellingtonista, missä Anu Sironen ylitti Fioretton kanssa ensimmäistä kertaa 67 prosenttia ja oli luokkansa
4 kesäkuun, 2026 | tekijä Margit Ticklén
Kouluratsastuksen SM -kulta jaetaan Woikoskella junioreiden ikäluokassa uuteen kaulaan 2026. Aiemmin Horsemail.fi:ssa oli jo puhetta siitä, että Ulrika Salminen kilpailee
3 kesäkuun, 2026 | tekijä Margit Ticklén
Tämä on miellyttävä yllätys! Laura Paataja, jonka työpaikasta saksalaisella Giesselmannin tallilla kävin 2017 raportoimassa paikan päältä (linkki), ei ole kadonnut
3 kesäkuun, 2026 | tekijä Margit Ticklén
Kun Anna Asplundin hevonen asui Virkkalassa Maarit Raiskion tallilla hän piti itseään “puolikireän nutturan” kouluratsastusharrastajana. Tarkoittaa, että hevosta piti varjella
3 kesäkuun, 2026 | tekijä Margit Ticklén
Woikosken SM -kilpailuissa kirkkain valokeila osuu Aachenin MM -mahdollisten senioreiden Stella Hagelstamin ja Ville Vaurion suorituksiin. Kuukausi sitten Aachenissa oli