Kontio muuttaa Vandenberkille
3 joulukuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Kahdeksan kuukautta sitten Anna-Julia Kontiolla, 27, oli edessään unelmien työ Team Harmonyn ratsastajana Englannissa. Se johti muun muassa kahteen MC-pistesijaan ja
3 joulukuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Kahdeksan kuukautta sitten Anna-Julia Kontiolla, 27, oli edessään unelmien työ Team Harmonyn ratsastajana Englannissa. Se johti muun muassa kahteen MC-pistesijaan ja
2 joulukuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Anna-Julia Kontion tähtihevosena kaudet 2015-2016 Sveitsistä käsin hypännyt ori Pacific des Essarts (Diamant de Semilly – Totoche du Banney) palaa Jennifer
18 marraskuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Onko tämä mahdollista? Ensin iloittiin Kontion ja Ornellaian (For Pleasure – Calato) uusintapaikasta Rouenin 160-GP:ssa. Sitten tuplanollasta. Sen tiedettiin tuovan
15 marraskuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Sen, minkä Juulia Jyläs teki tänään Stuttgartissa, Saksassa 5* -kilpailuissa 150-luokassa on hetki sitten toistanut Anna-Julia Kontio Rouenissa, Ranskassa. Kontio
22 lokakuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Tänä vuonna oli tuuria. Kun HIHS:n MC-uusinta oli päättynyt Gudrun Patteetin voittoon päätin kävellä kaverin autolle tallialueen kautta. Siellä olivat
21 lokakuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Déjà vu Jäähallilla eilen lauantaina, kun Anna-Julia Kontio sai onnittelut 160 GP:n kuutossijastaan Piia Pantsulta. Tasan 10 vuotta on kulunut
20 lokakuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
Helsingin Jäähallissa tapahtui perjantaina pieniä ihmeitä. Sanna Backlund otti kaikkiaan neljännen, järjestyksessä kolmannen peräkkäisen 140-avausluokan voittonsa ruunalla Zorro H (Numero
18 lokakuun, 2018 | tekijä Margit Ticklén
HIHS:n avauspäivänä keskiviikkona areenalla nähtiin esteratsastuksessa kaikki ikäluokkaratsukot. Ne olivat kiinnostavia tätä päivää ajatellen, sillä tänään niiden hyppytekniikkaa ja -kykyä