21 elokuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Esteratsastajat ottivat eilen illalla ensimmäistä kertaa tuntumaa Rotterdamin EM-kilpailujen areenaan. Jokaisella ratsastajalla oli periaatteessa areena-aikaa 8-10 minuuttia, josta kahden minuutin
19 elokuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Juulia Jyläs toi eilen illalla Rotterdamin EM-kilpailukeskukseen oriinsa Finishing Touch Wareslagen (Quival – Toulon). Estehevosten EM-hevostarkastus on tänään iltapäivällä. Jyläksen
6 elokuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Rotterdamin EM:ien alkuun on melko tarkkaan kaksi viikkoa. Osallistujat tiedetään jo: Suomen osalta he ovat Juulia Jyläs, Mikaela Fabricius-Bjerre, Henri
4 elokuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Käsi ylös: kuinka moni alkoi jo mielessään epäillä tuleeko Mikael Forstenin uusimmasta paluusta mitään? Hänen ykköshevosekseen joulukuussa 2018 hankkima Nabab’s
2 elokuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Juulia Jyläs on aloittanut Rotterdamin EM-viimeistelynsä Belgian Beerveldessä tekemällä puhtaan radan tänään 150-luokassa. Hevosena oli EM-ratsu Finishing Touch Wareslage (Quival
24 heinäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Sunnuntai Aachenissa aiheutti innostuksen, jonka ohessa melkein unohdin Juulia Jyläksen hypänneen Asconassa vielä lähtöni jälkeen viimeisen luokkansa, 160-GP:n. Siinä tuli
20 heinäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Juulia Jyläs oli tänään Asconan viiden tähden GP-luokassa tammalla Courage TZ (Calvino – Espri). Tuloksissa ratsukolla on 11 virhettä eikä
19 heinäkuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Jos oli Juulia Jyläksen ja tamma Courage TZ:n (Calvino – Espri) aloitus 145-luokassa tänään juuri sitä mitä pitikin niin Finishing