7 marraskuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Ypäjän 140-luokassa tehtiin tänään illalla kymmenen puhdasta rataa. Nopein oli yllä kuvassa hyppäävä Pipsa Koski, 19, A Brokilla (Balebeh –
21 lokakuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Koronakausi 2020 on nostanut voittoisimpien hevosten kärkeen aivan uudet nimet. 120-130 -tasolla on Jone Illi ollut kaikkiaan 19 kertaa viiden
11 lokakuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Kauden ensimmäiset hallissa hypätyt 140-luokat menivät Ypäjällä Wilma Heikkisen ja Elvis PS:n sekä Janna Jensenin ja Hamontin (kuvassa yllä) nimiin.
12 syyskuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Loriloripompom. Ratsastuskeskus Ainon ulkokenttä sai tänään luonnollista kastelua pitkin päivää. Ei onneksi rajua sellaista. Esimerkiksi pääluokan 140 senttimetriä aikana ei
11 syyskuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Viime viikonlopun estetuloksista jäi Horsemail.fi:ssa kokonaan huomiotta Petra Heikkisen ja Janna Jensenin sekä Paul Arguksen Liisa Lähdesmäen Renessinillä Riiassa CSI2*-kilpailuissa
27 elokuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Huh huh. Kun senioreiden esteratsastuksen SM-kilpailun ensimmäistä oskilpailuluokkaa oli nähty 11 ratsukkoa oli kuusi keskeyttänyt tai hylätty. Oli myös nähty
26 elokuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Lähtijöitä on toki ollut joskus enemmänkin, ehkä myös nimekkäämpiä. Tällä kertaa lista on silti senioreissa hyvin, hyvin mielenkiintoinen. Mukana on
16 elokuun, 2020 | tekijä Margit Ticklén
Vanhemmat, nuo tärkeimmät tukijoukot, olivat mukana Petra Heikkisen juhliessa tänään SRL:n esteGP-sarjan finaalin voittoa Laaksolla. Heikkinen oli mukana finaalissa ensimmäistä