14 huhtikuun, 2026 | tekijä Margit Ticklén
Onko Suomessa kukaan 2020- luvulla kilpaillut kolmella hevosella kouluratsastuksen GP -ohjelmaa? Anu Sirosella olisi ollut siihen mahdollisuus, mutta en häneltä
1 huhtikuun, 2026 | tekijä Margit Ticklén
Koko kevään 2026 eli kolme kuukautta on FEI:n julkaisemassa maailmanrankingissa ollut todella vähän suomalaisia GP -ratsukoita mukana. Uusimmalla eli maaliskuun
2 maaliskuun, 2026 | tekijä Margit Ticklén
Odotimme alkuvuoden mielenkiinnolla, milloin Stella Hagelstam tuo edes jonkun tiedetyistä neljästä GP -tasolle koulutetusta FWB -ratsustaan kilpailuihin. Toivoimme, että se
23 helmikuun, 2026 | tekijä Margit Ticklén
Kouluratsastajat hyödyntävät nyt Suomessa täysillä heille annettavia seurakilpailu- ja rataharjoitusmahdollisuuksia. Lauantaina 21.2. olivat Hyvinkäällä Stable Novassa harjoittelemassa GP -ohjelmaa seuratasolla
6 helmikuun, 2026 | tekijä Margit Ticklén
Heinäkuun viidenteen päivään asti on aikaa hankkia kvaalitulos Aachenin MM -kilpailua varten. Ensin FEI:n odottama 66 prosenttia, sitten SRL:n 68
4 helmikuun, 2026 | tekijä Margit Ticklén
No niin. Pikkuhiljaa tulee onnen murusia käsiin, kun jaksaa odottaa. Viime viikonlopun kansallisessa kouluratsastuskilpailussa sai Ville Vaurio kohtuullisen hyvät tulokset,
18 tammikuun, 2026 | tekijä Margit Ticklén
Ingrid Klimken klinikan parasta ratsastusta esitti Stella Hagelstam. Voinee sanoa, että onneksi, sillä onhan hän meidän arvokilpailuedustajamme pitkältä ajalta. Mielenkiintoista
17 tammikuun, 2026 | tekijä Margit Ticklén
Piia Pantsu-Jönsson tuli Ingrid Klimken klinikkaratsastajaksi Ruotsista yhdessä poikansa Emil Jönssonin, 18, kanssa. Pantsu-Jönsson sai yllättäen kunnian olla klinikan toinen