7 marraskuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Ypäjällä sunnuntaina 10.11. ratsastettava senioreiden hallimestaruusluokka näyttää ainakin paperilla jännittävimmältä 145-luokalta koko vuonna. Mukana ovat Sanna Backlund kahdella ja Suski
1 marraskuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Emma Kanervan uusimman hevosen, ori Eye Catcherin (Vivaldi – TCN Partout), esiintymistä Oldenburgissa seurannut Rien van der Schaft ei pitänyt
21 lokakuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Oli melkoinen hämmästyksen aihe kuulla HIHS:n tiedotustilaisuudessa kilpailun kirkkaimpien tähtien nimet. Ne olivat Ettan Ehrnrooth ja Anna von Wendt. Tunnettuja
5 lokakuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
700+ hengen yleisö on ahtautunut Ypäjä-halliin kuuntelemaan britti Carl Hesteriä. Ennen klinikan alkua Hester muistutti, ettei itse niinkään rakasta kilpailemista
3 lokakuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Viikko sitten Horsemail.fi:ssa julkaistu artikkeli Tanskan PM-kilpailujen tapahtumista vaatii lisäselvitystä. Tätä mieltä on asiassa vanhempana mukana ollut Patrik Aerts. Aertsin
25 syyskuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Kaikessa hiljaisuudessa on Marina Ehrnrooth tehnyt paluun kilparadoille. Ehrnrooth loukkaantui keväällä pudottuaan nuoren hevosen selästä. Murtunut käsi on normaalitöissä jo
25 syyskuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Kuluvan vuoden PM-kilpailut Tanskan Århusissa jäivät suurimmalle osalle mieleen Jasmin Engblomin kultamitalista junioreiden esteratsastuksessa. Kilpailuissa tehtiin kuitenkin muutakin. Tanskalainen ponivalmentaja
18 syyskuun, 2019 | tekijä Margit Ticklén
Virolainen Paul Argus on viettänyt kuluneet kaksi viikkoa Moskovassa, Venäjällä. Hän hyppäsi sillä CSi2*-CSI3* -kilpailuissa yhteensä 20 luokkaa saavuttaen niissä