17 marraskuun, 2024 | tekijä Margit Ticklén
Hyppelyt on tältä viikolta nyt nähty. Suomalaisia oli kilpailemassa niin Italiassa, Puolassa kuin Belgiassa. Kovin suoritus oli Maiju Mallatin ja
6 marraskuun, 2024 | tekijä Margit Ticklén
Herkkua. Sitä Hurbyn myynti on ensisijaisesti Petra Heikkiselle, Aida Hämäläiselle ja suomalaiselle esteratsastukselle, mutta myös allekirjoittaneelle. Siitä päivästä, kun Heikkinen
20 lokakuun, 2024 | tekijä Margit Ticklén
Nikke Aromaa nousi parhaaksi suomalaiseksi esteratsastajaksi eilisen eli lauantain 19.10.2024 tuloksissa. Aromaan saavutus onnistui Helasuon oriaseman omistamalla ori Cascalinuksella. Cascalinus
18 lokakuun, 2024 | tekijä Margit Ticklén
Hienoa, Aura, hienoa… Mikä alleajo sunnuntain MC-osakilpailua ajatellen. Nollia vaan saatiin päivän 150 -luokassa sen verran paljon (21/45), ettei sijoitusta
15 syyskuun, 2024 | tekijä Margit Ticklén
Vaikka Suomesta on vain kolme ratsastajaa tällä hetkellä edes TOP1000-ratsastajien joukossa FEI:n maailmanrankingissa JOTAIN porukoissamme tapahtuu koko ajan. Eilen lauantaina
13 syyskuun, 2024 | tekijä Margit Ticklén
Tänään on nähty useita kosteita silmiä suomalaisleirissä Liettuassa. Nimittäin paikan päällä Vazgaikiemissä on satanut JA ollut hyvin tunteikas päivä. Juniori
11 elokuun, 2024 | tekijä Margit Ticklén
Esteratsastuksen uusien kuninkaallisten aika alkoi tänään Ypäjällä. SM -kilpailujen neljäntenä päivänä ratkesivat muut paitsi lapsi- ja poniratsukoiden mitalit. Lapsissa mestariksi
2 elokuun, 2024 | tekijä Margit Ticklén
Ooo- popopopo-pooo. Suomalaiset esteratsastajat ovat todella olleet vauhdissa 140 -150 -tasolla Keski-Euroopassa. Vaikka trio Annina Nordström – Nina Fagerström –