10 heinäkuun, 2021 | tekijä Margit Ticklén
Emma Kanerva kilpailee kuluvan viikonlopun Bettenrodessa, Saksassa, kansallisissa, ns. vähän paremmissa kilpailuissa, joissa luokkia on arvioimassa viisi tuomaria. Tuttuun tapaan
10 heinäkuun, 2021 | tekijä Margit Ticklén
Kolme kuukautta on Jenny Heinekamp (os. Kainulainen) ratsastanut Andreas Knipplingin omistamaa Hertoch van’t Prinsenveldiä (Casario II – Cento), jonka satulassa
9 heinäkuun, 2021 | tekijä Margit Ticklén
Heti Belgiassa viikko sitten tekemänsä 69+ -GP-tuloksen perään on Mikaela Soratie tehnyt tämänhetkisessä asemamaassaan Englannissa, Hartpuryssa toisen vastaavan tuloksen. Alla
9 heinäkuun, 2021 | tekijä Margit Ticklén
Näin se menee. Maiju Mallat hyppäsi tänään Knokkessa, Belgiassa CSI3* 145-luokassa 0-4 -tuloksen ori Cupidon de Plevillellä (Hickstead – Kannan).
9 heinäkuun, 2021 | tekijä Margit Ticklén
Ratsastava Suomi viettää toisen välivuoden oman MC-osakilpailun suhteen. Näin on päätetty HIHS:n johtoryhmässä ja operatiivisessa johdossa, kertoo HIHS:n tapahtumajohtaja Tom
9 heinäkuun, 2021 | tekijä Margit Ticklén
Esteviikonloppu pyörähti käyntiin eilen torstaina Knokkesta, Belgiasta, missä Noora Forsten oli samassa tahdissa kuin viikko sitten. Hän hyppäsi Con Cayalla
8 heinäkuun, 2021 | tekijä Margit Ticklén
Gut Bertingloh, Saksa, lähellä Dortmundia. Kello 0630 Henri Ruoste starttaa autonsa ja lähtee ajamaan kohti Aachenia. Kontestro ja Rossetti sekä
7 heinäkuun, 2021 | tekijä Margit Ticklén
Ypäjän PM-kilpailujen esteratoja seurasi kentän laidalla iso joukko valmentajia. Suomen ikäluuokkaratsastajilla ei mennyt aivan nappiin: valopilkkuja olivat Liida Lehtonen ja