7 syyskuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén
Saksan nuorten hevosten mestaruuksissa (Bundeschampionat) saatiin sunnuntaina 4.9. jännittää kahden “suomalaishevosen” puolesta viisivuotiaiden kouluratsujen finaalissa. Tulessa olivat Erja Aholaisen kasvattama
6 syyskuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén
Viime vuonna GP-finaalin voittanut Hanna Tardiveau lähtee vastaavaan luokkaan tulevana lauantaina eri lähtökohdasta. Sarjavoitosta ei voida edes puhua, koska Tardiveau on
5 syyskuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén
Esteratsastuksen GP-sarjan finaaliviikonlopun lähestyessä on kiinnostava katsoa, moniko suomalainen on kauden aikana päässyt hyppäämään oikeasti isoja ratoja. Heitä on yhdeksän
5 syyskuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén
Viikko sitten Ranskasta Suomeen hevosensa tuonut Mikael Forsten on mukana GP-finaaliviikonlopussa Helsingissä. Forsten starttaa kahdella hevosella “ainakin 130-140-tasolla”. Kyseiset hevoset,
4 syyskuun, 2016 | tekijä Nina Fagerström
Millaista on olla esteratsastaja Amerikassa? Vastausta varten täytyy ymmärtää, millaista ammattiratsastajan työ on. Amerikassa, Euroopassa, missä tahansa. Olen ollut mukana esteratsastussirkuksessa
4 syyskuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén
Kuka sanoo, etteivät suomalaiset osaa keskustella? Ainakin koulutuomari Irmeli Summanen ja ratsastaja Mia von Schantz osaavat. Eli: mitä kuultiin Ruskeasuolla
4 syyskuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén
Saksan maajoukkuevalmentaja Monica Theodorescun ja Emile Faurien klinikka alkaa Ruskeasuolla vajaan tunnin kuluttua. Ensimmäisessä osiossa nähdään hevoset Riverbank Tiffany (L’Espoir
4 syyskuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén
Tänään Ruskeasuolla pidettävässä KorK:n kouluratsastusklinikassa ei nähdä Eevamaria Porthan-Broddellia ja DWB-tamma Hot Mail K:ta (Hotline – Don Schufro). Heidän tilallaan