Julkaisija 20 syyskuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Suomalaisomistuksessa olevat kouluhevoset olivat eilen lauantaina liikenteessä Saksassa. Donaueschingenissä oli Sini Solina (Falkaland – Goodman) kahdeksas, Bad Segebergissä otti Dressman voiton. Kilpailut ja tulokset eivät ole suoraan vertailukelpoisia. Sini Solinan tapauksessa kyse oli neljän tähden kansainvälisestä ... Lue lisää... →
Julkaisija 19 syyskuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Kouluratsastaja Johanna Heikkilä ottaa haltuunsa Tuulen tallit Tuusulan ja Järvenpään rajalla. Aiemmin tallia on pyörittänyt vuokralaisena Nipsu Porthan-Broddell. Heikkilä on hankkinut Tuulen tallit omistukseensa ja siirtää tilalle hevosensa lokakuun alusta. Tallin on omistanut Tuula Hammar. Hammar ... Lue lisää... →
Julkaisija 19 syyskuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Kouluratsastuksen GP-ohjelmassa Helsinki International Horse Show’ssa (HIHS) on tänä vuonna enemmän mielenkiintoista nähtävää kuin vuosiin. Mielessä ovat vielä ne vuodet, jolloin kouluGP:n aikana olisi tehnyt mieli karata kahville. Näin ei käy tänä syksynä, sillä jo nyt ... Lue lisää... →
Julkaisija 18 syyskuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Wolfgang Schaden ratsastama ja Katja Kuistilan omistama ruuna Dressman (Dressage Royal – Sion) voitti tänään Bad Segebergissä Saksassa kauden kolmannen luokkansa. Edelliset voitot olivat GP- ja GP-ohjelmissa Schenefeldissä pari viikkoa sitten. Nyt kyseessä oli Schleswig-Holsteinin aluemestaruus, ... Lue lisää... →
Julkaisija 18 syyskuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Emma Kanervan ja ori Sini Soulin (Rousseau – Del Piero) toinen yhteinen kilpailu päätyi tänään Donaueschingenin PSG special-ohjelmassa tulokseen 66,97 prosenttia. Kanerva on ehtinyt kilpailla reilut kaksi vuotta sitten käyttöönsä saamalla Sini Soulilla ensimmäisen kerran pari ... Lue lisää... →
Julkaisija 16 syyskuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Emile Faurien ja Emma Kanervan klinikkaan Ruskeasuolla lauantaina 12.9. osallistuneet 650 katsojaa olivat samalla mukana tukemassa Faurien pitämiä TDF-ryhmän valmennuksia Suomessa. Kouluratsastuksen kannatusyhdistyksen (KorK) puheenjohtaja Virpi Nordblad luovutti tilaisuudessa Faurielle 10 000 euron “jättisekin”. Pahviin kirjoitettu ... Lue lisää... →
Julkaisija 13 syyskuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Kotimaassa on tänä viikonloppuna GP-tasolla kouluratsastuksessa hiljaista. Terhi Stegars on kuitenkin kilpaillut Saksan Perlissä ja Anna von Wendt Ruotsin Djursholmissa. Stegars teki ykköshevosellaan Axiksella (Sixtus – Angard) neljän tähden GP-ohjelmassa jo torstaina tuloksen 69,76 prosenttia. Sillä ... Lue lisää... →
Julkaisija 12 syyskuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Emma Kanervan ja Emile Faurien klinikka on alkamassa Ruskeasuolla. Kanervan ja Faurien yhteistyö taas alkaa Englannissa parin viikon kuluttua. Sen aluksi Faurie esittää vetoomuksen suomalaisille hevosenomistajille. Yksi: Kanerva ei ole Fauriella töissä Englannissa kuten hän on ... Lue lisää... →