Mallioppilas Salo Horse Show
16 heinäkuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén
Salo Horse Show on parhaillaan käynnissä. Perinteeksi 15 vuoden aikana muodostunut kilpailu, jossa yleisö viihtyy. Salossa ei kilpailla palkinnoilla vaan
16 heinäkuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén
Salo Horse Show on parhaillaan käynnissä. Perinteeksi 15 vuoden aikana muodostunut kilpailu, jossa yleisö viihtyy. Salossa ei kilpailla palkinnoilla vaan
12 heinäkuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén
Heinäkuussa hymyillään kuin kuvan Kikka Suomio. Horsemail.fi:lla on kesäkuun tilanteeseen verrattuna kahdeksan uutta yhteistyökumppania. Heidän tukensa ansiosta lehteä ei tarvitse lopettaa vaan sitä
9 heinäkuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén
Viisi vuotta sitten Nina Nilosaari, 27, asteli Jukka Rantasen talliin Ypäjällä. Mukaan tarttui seitsemänvuotias FWB-tamma KOM Ragdoll. Tamma on osoittautunut
8 heinäkuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén
Anna Viljakka, 29, on juuri ostanut itselleen hevosen. Vahingossa, niin sanotusti, sillä kaksivuotiaan Chokolate Friendin (Cent – Chasseur I) piti
6 heinäkuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén
Finnderby 2016. Tulen raviradan keskellä sijaitsevan Juhlakentän laidalle. Kentällä pidetään myöhemmin samana päivänä ensimmäiset PM-osakilpailuluokat. Nyt sen keskellä seisoo mies
5 heinäkuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén
Anna-Julia KONTIO on palannut maailman sadan parhaan ratsastajan joukkoon. Uusin FEI:n maailmanranking julkaistiin tänään – sen listalla suomalainen on sijalla
3 heinäkuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén
Ypäjän kenttäratsastuksen SM-kilpailu meni kuten sen pitikin. 12:sta kilpailijasta Sanna Siltakorpi oli omassa luokassaan. Sitä, että hän ottaa kahdessa tähdessä kaikki
2 heinäkuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén
“Onhan tämä haastava, mutta ei kuitenkaan mikään mahdoton”, toteaa Aki Karhapää kapeasta maastoesteestä Ypäjän derbykentän banketin päällä. Ja jatkaa: “Normisti