11 heinäkuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Suomen maajoukkuetason esteratsastajista iso osa on ollut alkukesän jotensakin poissa näyttämöltä. Säännöllisesti ovat kilpailleet kansainvälisillä isommilla areenoilla vain Juulia Jyläs
6 heinäkuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Mielikuvani Kia Orhasesta, 24, ovat Tuusulasta parin vuoden takaa. Tuolloin Orhanen hyppäsi 120-130 -luokkia. Ja nyt luen tuloksista hänen pompanneen uusimmalla
6 heinäkuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Täysihoitotallin pyörittäminen taloudellisesti kannattavalla tavalla Suomessa on kesän aikana tekemieni haastattelujen pohjalta vaikuttanut mahdottomalta yhtälöltä. Olen käyttänyt aikaa keksiäkseni, keneltä se ihka
4 heinäkuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Riitta Holopainen. Yksi Suomen tunnetuimpia ratsastuksenopettajia. Valmentaja, kilparatsastaja, ratsastuskoulun- ja tallinpitäjä. Ihminen, joka oli lähellä uupua. Kunnes keksi siirtää 30+
3 heinäkuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Eräänä huhtikuun päivänä tulee viesti, johon vastaan heti. “Laura Paataja tässä, moi. Olen töissä mielenkiintoisella tallilla Saksassa. Giesselmanneilla. Heiltä ovat lähteneet
1 heinäkuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Aika tarkkaan tunti menee, että Maiju Mallat ja hänen kumppaninsa Hilaire Paillard saavat viisivuotiaan KWPN-tamma Heaven Bluen (Mr Blue –
29 kesäkuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Vuosi sitten kesäkuussa kirjoitin On the road -artikkelin, jossa arvelin Horsemail.fi:n tarinan päättyvän jouluun 2016. Tuntui, ettei maksavia lukijoita ja
27 kesäkuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Mayday on kansainvälisesti lento- ja laivaliikenteessä käytetty hätäkutsu. Sen sijaan May Day, kuten Siiri Kyrön ratsastaman ja Merja Ahvosen omistaman