Forsten, SRL ja ratsastuksen kuva 2/3
26 lokakuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Tämän vuoden Helsinki International Horse Show oli Mikael Forsténin aikuisiällä ensimmäinen, jota hän ei ollut jossain roolissa paikan päällä näkemässä. Vuonna
26 lokakuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Tämän vuoden Helsinki International Horse Show oli Mikael Forsténin aikuisiällä ensimmäinen, jota hän ei ollut jossain roolissa paikan päällä näkemässä. Vuonna
25 lokakuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Ruotsalaiset kouluratsujen kasvattajat kokoontuivat tiistaina 24.10. Åstorpiin, missä heille piti klinikan saksalainen koulutuomari Christoph Hess. Klinikan vetonaula oli Yvonne Österholmin ratsastama
23 lokakuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Jos ja kun haluaa valokuvata HIHS:ssa hevoset vaakatasosta, on pysyttävä ei vain Maan vaan jään pinnalla. Siellä on kylmää, mutta vastaan tulee monenlaista
22 lokakuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Kun ynnää yhteen suomalaisten esteratsastajien tulokset HIHS:n kansainvälisissä luokissa Juulia Jyläs ja Susanna Granroth ovat omassa sarjassaan Edellisellä 12. sija
19 lokakuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Ruotsin esteratsastuksen kirkkaimmaksi tähdeksi viimeisen vuoden aikana vakiintunut Peder Fredricson, 45, uskoo, että huippuratsastajan on saatava nuorena vain pitää hauskaa hevosten
19 lokakuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Satu Väihkösen peräännyttyä ehdokkuudesta SRL:n uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi on paikan tavoittelijoiksi yritetty houkutella ties ketä. Nykyinen varapuheenjohtaja Thomas Stenius olisi
18 lokakuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Sara Lehtilästä, 23, tulee mieleen Isabell Werth. Ehkä ei vielä ratsastuksesta, mutta kasvoista, kun hän keskittyy. Ilme on tiukka –
18 lokakuun, 2017 | tekijä Margit Ticklén
Holsteininhevosten kasvattajat ja ystävät kokoontuivat eilen tiistaina Ulla ja Kimmo Helasuon tallilla Karjalohjalla. Tallille oli saapunut tammoja ja varsoja rekisteröimään