Ruuskanen – tallin toiveasiakas
16 joulukuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Helsinkiläinen Jari Ruuskanen, 40, on menestynyt tänä vuonna pikkukierroksella paremmin kuin kukaan on osannut odottaa. 15:ta kilpailustaan 10:ssä hän on

Toukokuussa 2015 Bofey Bridge (Biggles – Distinctly North xx) sijoittui toiseksi Münsterin kahden tähden kilpailuissa Saksassa. Sen jälkeen se on
14 joulukuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Niklas Aromaan tuulet ovat kääntyneet. Aromaan lokakuusta lähtien kilpailuttama ruuna Chairman (Casall – Lacapo) hyppäsi lauantaina Tanskassa 150-GP:n yhdellä pudotuksella.
13 joulukuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Anna-Julia Kontio osoitti jälleen vastaansanomattomasti luokkansa Genevessä maailman parhaana pidetyssä halliesteratsastuskilpailussa. Kontio hankki paikan viiden tähden kilpailujen GP-luokkaan hyppäämällä Fardonilla
12 joulukuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Hups. Melko tarkkaan vuosi on kulunut siitä, kun istuimme Elmo Jankarin ja Katri Wäyrysen kanssa kahvipöydässä Flyingessä. Tuolloin syntynyt ajatus
11 joulukuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Maailman kymmenen parhaan esteratsastajan välinen TOP10-kilpailu alkaa puolen tunnin kuluttua eli kello 20.15 paikallista aikaa Genevessä. Kilpailussa, jonka ratsastajat ja
11 joulukuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Saksan kansalliset rankinglistat vuodelta 2015 on julkaistu. Maan parhaat ratsastajat = ahkerimmat kilpailijat ovat niiden mukaan Isabell Werth, Christian Ahlmann
11 joulukuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Kaksi kuukautta sitten FWB-ori Rupert van Stekken (Ludwig von Bayern – Rubinstein I) sai uuden nimen: Rölli Telinevoimistelija. Syynä oli