2 tammikuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén
Kahdeksanvuotias FWB-ruuna Graal on ori Argentinuksen viimeistä vuosikertaa. Kaudella 2015 Graal hyppäsi kotimaassa 24 luokkaa, joista se voitti seitsemän. Esteillä oli toki muita yhtä voitokkaita
1 tammikuun, 2016 | tekijä Margit Ticklén
Hof Kasselmanilla tapahtuu. Uli ja Bianca Kasselmanin poika Francois on ottanut tilan virallisesti hoitoonsa. Biancan sisar Miriam Henschke on perustanut
31 joulukuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Syksyn 2015 isoimman yllätyksen esteillä aiheuttanut Antonia Hartwall saapui eilen keskiviikkona hevosineen Hollantiin. Hän ei kilpaile Suomessa ainakaan ennen kesää.
31 joulukuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Mikko Mäentausta keskeytti Mechelenissä MC-luokan jo kuutosesteelle, kun Eternety-D (El Bundy – Chasseur I) kolisteli puomeja joka hypyllä. Vaikka hevosessa ei ole
30 joulukuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Mikael Forsténia naurattaa hänen silittäessä Lennoxin (Le Champ – Calando IV) otsaa Stephex-tallilla Brysselissä. Ensimmäiset hyppykerrat Lennoxilla ja kuusivuotiaalla Vegasilla
29 joulukuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Arrrrggh! Kun ei lähde, ei lähde. Ja tänään oli suomalaisilla Mechelenissä sellainen päivä. Ensin keskeytti Juulia Jyläs naisten 145-luokassa, sitten
29 joulukuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Kuluneella kaudella Saksan lipun Suomen koulumaajoukkueeseen vaihtanut Tini Böckmann sanoo, että päätös on ollut “täyden kympin” arvoinen. Böckmann pääsi heti
29 joulukuun, 2015 | tekijä Margit Ticklén
Kouluratsastaja Johanna Heikkilää odottaa uudenlainen vuosi 2016. Heikkilä muutti syksyllä Sipoosta Tuusulaan, mistä hän on hankkinut oman tilan. Heikkilä ehti